Siemenpuu kohosi Joensuun torille – uusi maamerkki kertoo kasvusta ja tulevaisuudesta
Lehdistötiedote
12.6.2026
Siemenpuu kohosi Joensuun torille – uusi maamerkki kertoo kasvusta ja tulevaisuudesta
Joensuu sai tänään uuden maamerkin, kun Euroopan metsäpääkaupunki -teemainen ”Siemenpuu”-taideteos paljastettiin kauppatorilla. Kuuteen metriin kohoava teos symboloi kasvua, tiedon leviämistä ja uusien ajatusten syntymistä. Pohjois-Karjalan kauppakamarin koordinoiman taidehankkeen mahdollisti yli kaksikymmentä yhteistyökumppania.
Siemenpuu tuo näkyväksi Joensuun asemaa Euroopan metsäpääkaupunkina sekä metsien merkitystä Pohjois-Karjalan hyvinvoinnille, osaamiselle ja tulevaisuudelle. Johanna Ilvessalon, Pertti Kukkosen ja Pekka Ojalammin yhteisteoksen muoto on saanut inspiraationsa haavan lehtien havinasta ja maailmalle lennähtävistä siemenistä.
Taiteilijaryhmän mukaan teoksen idea syntyi yhteisestä pohdinnasta luonnon jatkuvuudesta ja Joensuun asemasta kansainvälisesti merkittävänä metsä- ja yliopistokaupunkina.
- Halusimme luoda teoksen, joka heijastaa sekä luonnon herkkyyttä että ihmisen kykyä innovaatioihin. Siemenpuu symboloi kasvua, tiedon leviämistä ja uusien ajatusten syntymistä, tekijät kuvaavat.
- Teos juhlistaa ja tuo esille ainakin seuraavat sata vuotta Euroopan metsäpääkaupunkia sekä koko maakunnan metsäsektorin huippuosaamista, iloitsee Pohjois-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Antti Toivanen.
Kokemuksellista taidetta keskellä kaupunkia
Teoksen lamellirakenne elää valon ja tuulen mukana, muodostaen jatkuvasti muuttuvan pinnan. Kahtia avautuva muoto luo samalla suojaisan tilan, jonka läpi voi kulkea.
- Siemenpuu kutsuu pohtimaan mitä haluamme kylvää tulevaisuuteen – ja millaisen metsän haluamme kasvattaa. Se ei ole vain kunnianosoitus luonnolle, vaan myös viesti toivosta, vastuusta ja yhteisestä tulevaisuudesta, työryhmän jäsenet kuvaavat.
Yhteinen kunnianosoitus Euroopan metsäpääkaupungille
Taideteoshankkeen käynnistäjänä ja koordinoijana on toiminut Pohjois-Karjalan kauppakamari. Sen lisäksi taideteosta ovat rahoittaneet 21 yritystä ja yhteistyökumppania.
- Tätä projektia on ollut suuri ilo tehdä yhdessä taiteilijoiden, kumppaneiden ja lahjoittajien kanssa, kiittää Antti Toivanen.
Teoksen paljastustilaisuudessa puhuivat taiteilijakolmikon lisäksi, Pohjois-Karjalan kauppakamarin puheenjohtaja Joonas Kekäle, palkintolautakunnan puheenjohtaja, kauppaneuvos Kyösti Kakkonen, kaupunginjohtaja Jere Penttilä ja Joensuun kaupungin edustajat Helena Hulmi, Pekka Kukkonen ja Sari Koskinen. Kesäisestä musiikista tilaisuudessa vastasi Rytmihäiriköt -orkesteri.
Siemenpuusta lyhyesti:
- Avoin taideteoskilpailu järjestettiin syksyllä 2024 osana Pohjois-Karjalan kauppakamarin 70-vuotisjuhlavuotta.
- Kilpailuun saatiin 73 ehdotusta eri puolilta Suomea.
- Voittajaksi valikoitui ehdotus, jonka toteuttajat ovat kuvanveistäjät Pertti Kukkonen ja Johanna Ilvessalo sekä arkkitehti Pekka Ojalammi.
- Kuusi metriä korkea Siemenpuu sijoittuu Joensuun torin laidalle, Torikadun ja Siltakadun risteyksen tuntumaan.
- Taideteoshanketta ovat rahoittaneet Pohjois-Karjalan kauppakamari sekä 21 yritystä ja yhteistyökumppania.
Lisätietoja:
Antti Toivanen, toimitusjohtaja, Pohjois-Karjalan kauppakamari
+358 50 32 777 32
antti.toivanen@kauppakamari.fi
Pohjois-Karjalan kauppakamarin lisäksi taideteosta ovat rahoittaneet:
Adaptia Solutions Oy Ltd
Oy Arbonaut Ltd
Broman Group Oy
E. Hartikainen Oy
Heikkinen Invest Oy
Iivari Mononen Oy
Joensuun yliopiston tukisäätiö sr
John Deere Forestry Oy
Kakkonen-Yhtiöt Oy
Karelia Ammattikorkeakoulu Oy
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö sr
Korhonen Yhtiöt Oy
Laakkonen Kiinteistöt Oy
LähiTapiola Itä Keskinäinen Vakuutusyhtiö
Mantsinen Group Ltd Oy
Metsämiesten Säätiö sr
OP Pohjois-Karjala
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä
Pohjois-Karjalan Osuuskauppa
Stora Enso Oyj
Suomen Kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan Rahasto
In English:
“Siemenpuu” rises in Joensuu Market Square – a new landmark speaks of growth and the future
Joensuu gained a new landmark today when the “Siemenpuu” art installation, inspired by the European Forest Capital theme, was unveiled in the Market Square. Rising six metres high, the work symbolises growth, the spread of knowledge and the emergence of new ideas. The art project, coordinated by the North Karelia Chamber of Commerce, was made possible through the support of more than twenty partners.
“Siemenpuu” highlights Joensuu’s status as European Forest Capital and the importance of forests to the well-being, expertise and future of North Karelia. The collaborative work by Johanna Ilvessalo, Pertti Kukkonen and Pekka Ojalammi draws its form from the rustling of aspen leaves and seeds carried away by the wind.
According to the artists, the idea for the work emerged from a shared reflection on the continuity of nature and Joensuu’s position as an internationally significant forest and university city.
“We wanted to create a work that reflects both the sensitivity of nature and humanity’s ability to innovate. “Siemenpuu” symbolises growth, the spread of knowledge and the emergence of new ideas,” the artists explain.
“The work celebrates and brings into view at least the next hundred years of the European Forest Capital, as well as the top expertise of the entire forest sector in our region,” says Antti Toivanen, CEO of the North Karelia Chamber of Commerce.
Experiential art in the heart of the city
The installation’s laminated structure responds to light and wind, creating a constantly changing surface. Its form opens in two directions, creating a sheltered space that visitors can walk through.
“Siemenpuu invites us to consider what we want to sow for the future – and what kind of forest we want to grow. It is not merely a tribute to nature, but also a message of hope, responsibility and our shared future,” the members of the artistic team say.
A shared tribute to the European Forest Capital
The art project was initiated and coordinated by the North Karelia Chamber of Commerce. In addition, the work was funded by 21 companies and partner organisations.
“It has been a great pleasure to carry out this project together with the artists, partners and donators,” says Antti Toivanen.
At the unveiling ceremony, speeches were given by the artist trio, Joonas Kekäle, Chair of the North Karelia Chamber of Commerce, Kyösti Kakkonen, Chair of the award jury and Honorary Commercial Counsellor, Jere Penttilä, Mayor of Joensuu, and Joensuu city representatives Helena Hulmi, Pekka Kukkonen and Sari Koskinen. Summer music at the event was provided by the Rytmihäiriköt orchestra.
“Siemenpuu” at a glance:
- An open art competition was held in autumn 2024 as part of the North Karelia Chamber of Commerce’s 70th anniversary celebrations.
- The competition received 73 proposals from across Finland.
- The winning proposal was created by sculptors Pertti Kukkonen and Johanna Ilvessalo together with architect Pekka Ojalammi.
- The six-metre-high “Siemenpuu” is located at the edge of Joensuu Market Square, near the intersection of Torikatu and Siltakatu.
- The art project was funded by the North Karelia Chamber of Commerce and 21 companies and partner organisations.