Samaa rataa?


Näinköhän Itä-Suomen yhteyksien parantaminen etenee totuttua rataa? En haluaisi olla pessimisti, mutta olen. Harakan laittaessa nokkansa Turun rataan pyrstö saattaa irrota Tampereelta. Samalla tulee pyllistettyä itään.

Hallituksessa ei ole oltu viime aikoina köyhiä eikä kipeitä, vaikka Matti vaanii kukkaroa. Kun rakennettavista radoista tehdään lopulliset päätökset, jakovara koostunee niukkuudesta. Tämän vuoksi ratojen päät tullaan laittamaan pölkylle. Tarvitaan vähintään jokin ratajärjestys ja suuri raideväli.

Laskelmat tulevat todennäköisesti osoittamaan, että pieni parannus isoille kaupungeille on tärkeämpi kuin suuri parannus vähäväkisemmille alueille. Tämä matematiikka toimii kuin junan vessa, ja tuotoskin on sama. Samalla sumealla logiikalla tekoäly, jota nykyisin halutaan käyttää aidon sijasta, suosittelisi luultavasti yskänlääkkeen jakamista koko kansalle mieluummin kuin koronarokotteen antamista riskiryhmille.

Helsingin junan nopeuttaminen on Pohjois-Karjalalle elinvoimaa lisäävä viagra potenssiin x. Lentoliikenne kytee hiilloksena, jota tuskin saa entisiin liekkeihin ainakaan Finnairin puhallus, ja tiet ovat mitä ovat.

Pääosa liikenteen hiilipäästöistä aiheutuu tienkäyttäjistä, eikä ihme. Rahareikiä väistellessä hiiltyy väkisin. Lohtua ei tuo edes se, että olemme pystyneet nostamaan naapurimaan tiet samalle tasolle omiemme kanssa ilman, että kummankaan on tarvinnut tehdä mitään.
Nopeampaa junaa voi rauhassa odotella omalla laiturilla. Siksi se ei vähennä lentojen tarvetta ainakaan tällä vuosikymmenellä. Meihin ja teihin on panostettava jo ennen pysyvämpiä ratkaisuja. Yritysmaailmassa siltarahoitus auttaa tällaisen välivaiheen yli. Savo-Karjalan tiepiirissä siltarahoituksen idea on ymmärretty toisin. Tierahat on käytetty Savon siltoihin.

Savon mafia osaa tehdä tarjouksia, joista ei voi kieltäytyä. Yhteinen intressi savolaisten kanssa tuokin ratahankkeelle toivottua viäntöä. Vaikuttaa siltä, että yhä useampi pääkaupunkilainenkin haluaisi lopettaa syrjäisempien seutujen syrjimisen. Jopa Suomen suurimman paikallislehden palstoilla on viime aikoina vaadittu, että itäsuomalaisten rokottaminen pitää lopettaa.

Mielikuvat voittavat faktat. Tämä fakta mahdollistaa Turun ja Tampereen tunnin junat heti ilman raskaita investointeja. Muutetaan vain aikatauluja. Junien myöhästymiseen tottuneet matkustajat tuskin huomaavat, että nämä toisarvoiset ratahankkeet ovat jääneet toteutumatta. Kaikki liikenevät panokset on pantava talvisodan hengessä itään.

Tuomo Vatanen
asianajaja, Asianajotoimisto Surakka Oy
Pohjois-Karjalan Kauppakamarin hallituksen jäsen


Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Sanomalehti Karjalaisessa 11.3.2021.