Etätöissä rakkaalla mökkisaarella

Onpa ihanan rauhallista. On metsää ja aavaa taivasta ihailtavaksi. Ei ristinsielua missään, on rauha ja tilaa hengittää. Ei tule kukaan kahville, ei halua piipahtaa juttelemaan. On turvassa taudilta.

Tavaroiden raahaamisessa hirveä homma. Työvälineet, perustarpeet, kaikki mitä työ ja elämä vaatii. Matkakin on vaivalloinen. Mökkitien perushoito on jäänyt tiekunnalta retuperälle. Poterot, nimismiehen kiharaa ja mureneva siltarumpu uuvuttaa matkustajan jo ennen soutumatkaa perille. Ei ole julkista liikennettä vaan omin neuvoin on pärjättävä perille ja takaisin.

Kauppa- ja tarvelistasta huolimatta ei tietenkään kaikki tarpeellinen tullut perille asti. Puuttui jos jonkinmoista niin jäi hommat kesken kerran jos toisenkin. Eikä etätyötkään sujuneet ongelmitta – tuli vastaan asioita, jotka eivät yksinkertaisesti etänä onnistu. Helpointa olisi ollut hypätä takaisin normaaliin arkeen, mutta kun ei sekään onnistunut. Kun oli etätyösuositus.

Semmoista tämä vuosi on ollut maaliskuusta eteenpäin. Ei minulle vaan yrityksellemme. Ja kai valtavan monelle muulle, joiden leipä tulee maailmalta.
Tämä rakas Pohjois-Karjalan nurkka on kuin rauhallinen mökkisaari. Turvallinen kotipaikka, mutta matka maailmalle on pitkä.

Loppui tapaamiset. Loppui kasvokkain kohtaamiset asiakkaiden kanssa. Loppui lennot. Katosi vieraat. Katosi spontaani ideointi yhdessä. Väheni toimitukset, kun on päästävä koneen mukana maailmalle käyttöönottoa varten. Väheni tilaukset, kun asiakkaille tuli pelko tulevasta. Työkavereiden naurukin kuulosti erilaiselta tietokoneen kautta.

Tuli tilalle jokapäiväinen huolehtiminen kaikkien terveydestä. Tuli ihmetys arjen ja työarjen eroista: kesä palautti arjen miltei normaaliksi, mutta töissä harva asia vastaa vanhaa tuttua.
Mutta voihan saarestakin käsin tehdä töitä. Rajoitukset pakottavat luovuuteen. On etsittävä keinot, joita emme ole aiemmin nähneet. Sitä on tehty pian puoli vuotta. Miettinyt miten voidaan tehdä eri tavalla kuin ennen. Miettinyt sitä yhdessä kumppaneiden, asiakkaiden ja verkoston kanssa. Vuosien aikana sinnikkäästi tehty työ digitalisointiin maksoi itsensä takaisin – ihmisten keskinäinen luottamus moninkertaisesti.
​​​​​​​
Nyt mitataan yhteistä uskoa siihen, että kyllä tämä tästä. Onnistuu raudan lähettäminen itärajalta maailman ääriin jatkossakin. Eli taas luurit korville ja etäkokous auki – juuri nyt tämä on lyhin matka maailmalle.

Mia Mantsinen
Mantsinen Group Oyj:n toimitusjohtaja ja Pohjois-Karjalan kauppakamarin II varapuheenjohtaja

Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Sanomalehti Karjalaisessa 14.8.2020