Edunvalvontaa sorateiltä bittiavaruuteen
Toimivat liikenneyhteydet ovat elinvoiman merkki. Kun tavara, ihmiset ja tieto liikkuvat, syntyy tulosta ja hyvinvointia. Yhteyksien parantaminen taas vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja rahaa – sekä edunvalvonnan maratoonareita
Sujuvat liikenneyhteydet ja saavutettavuuden parantaminenovat maakunnan edunvalvonnan kestoaiheita. Myös korona-aikana – ja osittain erityisesti sen vuoksi – rahoitustarpeita on perusteltu, lentoyhteyksiä puolustettu ja raideliikenteenparannusta vauhditettu. Asioita ajetaan Itä-Suomen maakuntienyhteisvoimin, valmiina tarpeen mukaan kompromisseihinkin.
– On uskallettava tehdä valintoja. Jäämme jälkeen, jos kilpailemme keskenämme, sanoo Pohjois-Karjalan maakuntaliiton yhteyspäällikkö Jarno Turunen.
Siivet kantamaan tulevaisuudessakin
Elinkeinoelämän kannalta kriittisintä on Joensuun ja Helsingin välisen lentoliikenteen jatko vuoden vaihteen jälkeen, sillä lentäen matkustusaika pääkaupungin nivelpisteeseen jää alle kolmeen tuntiin. Jarno Turunen uskoo, että lennot saadaan Joensuussa pyörimään jatkossakin. Luvassa on lisää työmatkalaisiakun yhä useampi on saanut toisen koronarokotteensa.
– Nykytilannehan johtuu koronapandemiasta. Ei ole kysymystäkään siitä, etteikö lennettäisi Joensuuhun normaalitilanteessa. Ykkösasia on löytää kaupallinen operaattori tuleville vuosille ja sen osalta neuvotteluja käydään paraikaa, Turunen painottaa.
Kiskot vievät etelään
Raideliikenteen matkustusaikaa ei ole mahdollista nostaalentojen tasolle lähivuosina, joten suurempia tavoitteita kohtiedetään minuutti kerrallaan.
– Imatra–Joensuu on parannettavista yhteyksistä seuraava jakeskeisin. Noin viiden vuoden päästä matka-aika olisi vartin lyhyempi ja matkustajamäärät lähes tuplaantuisivat noin miljoonaan, Turunen sanoo.
Tavoitteena on myös palvelutason nostaminen länteen ja pohjoiseen suuntaavilla junareiteillä.
Tieverkko ei saa murentua
Teollisuuden puuhuolto jumittaa, matkailijavirrat suuntaavattoisaalle ja maatilat jäävät pussin perälle, jos maakunnantieverkko on heikossa kunnossa. Jarno Turunen kertoo, että nopeimmin edistystä on luvassa Varkaudentielle, missä parannus on jo loppusuoralla, sekä Ylämyllyn eritasoliittymän rakentamiseen.
Teksti: Anu Ruusila, Cordial Communications Oy. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran kauppakamarilehdessä 3/2021.