Tahtotilasta konkretiaan
Pohjois-Karjalan kauppakamarin uusi toimitusjohtajainnostuu yhteistyöstä lähellä ja kaukana.
Antti Toivasen kotiutuminen Joensuuhun käynnistyi ripein harppauksin. Vain päivä työsopimuksen allekirjoittamisesta Toivanen teki ostotarjouksen uudesta kodista, ja heinäkuussa purettiin jo muuttokuormaa. Koronan jälkeiseen kulttuurinnälkään on hankittu liput ensi vuoden Ilosaarirokkiin ja kaupunginorkesterin kausikortti on ostoslistalla.
– Kaupungilla iltakävelyllä vaimon kanssa on tullut sellaisia vahvoja vau-elämyksiä. Minulla on nyt hieno tilaisuus olla se, joka katsoo Joensuuta ja maakuntaa uusin silmin. Niin alueen yrityksiä, maisemaa kuin kulttuuritarjontaakin, Toivanen iloitsee.
Reippaita askeleita on odotettavissa myös jatkossa. Kainuuseen miljoonainvestointeja hankkinut ja Vuokatin Snowpoliksen kaltaisia kehityshankkeita vetänyt johtaja haluaakin vauhdittaa Pohjois-Karjalan elinkeinoelämänkasvua kansainvälisen kokemuksensa ja laajojen verkostojensa avulla.
– Täällä on korkea kunnianhimo ja toimivayhteistyö. Kauppakamarilla on äärimmäisenhyvä ote, ja se on arvostettu toimija, hän kertoo huomioistaan.
Investointeja ja osaajia maailmalta
Aiemmissa tehtävissään Antti Toivanen toimiyhdistävänä dynamona yritysten, rahoittajien ja kansainvälisten toimijoiden välillä. Hän sanoo, että globaalien ja eurooppalaistenverkostojen tulisi olla osa normaalia yritystoimintaa. Tämä auttaa hahmottamaan markkinatilannetta ja selviytymään kun kilpaosaavista tekijöistä tulevaisuudessa entisestään kiristyy:
– Kaikkea osaamista ei löydy maakunnasta, ei Suomesta, ei edes Euroopasta. Pienille maakunnille on tärkeää, että se parasosaaminen etsitään vaikka sitten kauempaa, Toivanen sanoo.
Kansainvälisten osaajien saaminen maakuntaan on sen elinvoiman kannalta ensiarvoisen olennaista.
– Koulutusorganisaatiot tekevät hienoa työtä, mutta silti tekijöistä tulee olemaan uupelo. Työlupaprosessien sujuvoittamista tarvitaan kipeästi, kuukausien odotus ei yrityksiä palvele.
Toivanen tietää, että kansainvälisten investointien houkuttelu vaatii ahkeraa jalkatyötä ja tapaamisia paikan päällä.
– Koronan aikana isoilla investoijilla on ollut aikaa tutkia kohteita. Tänne on turvallista investoida.
Vahvuuksista puhuttaessa Toivanen muistuttaa, että Pohjois-Karja-la on avainpaikassa, kun rajat jälleen avautuvat Venäjälle.
– Karjalaiset osaavat tehdä kauppaa. Täällä ollaan Venäjän-kaupanosaamisessa ihan eri tasolla kuin muualla Suomessa, ja mahdollisuudet ovat huikean suuret.
Megatrendit siirrettävä käytännön tekoihin
Kasvun ja elinvoiman tekijöistä Antti Toivanen nostaa esiin Euroopan Unionin Vihreän kehityksen ohjelman eli Green Dealin ja digitalisaation. Megatrendit on huomioitava kaiken kokoisissa yrityksissä.
– Tahtoa on, nyt pitäisi piirtää askelmerkit sille, kuinka tämä hoidetaan käytännössä esimerkiksi tuotekehityksen tai palveluidenkonseptoinnin osalta.
Yhtenä väylänä uudistumiseen Toivanen mainitsee koronan jälkeiset EU:n rahavirrat, jotka tulevat aidosti auttamaan yrityksiä.
Kiertotalouden huimat näkymät
Antti Toivanen näkee kiertotalouden suurena mahdollisuutena. Se tarkoittaa yrityksille sekä kustannussäästöjä että uusia tuloja, kuntuotannon sivuvirroista tulee kauppatavaraa.
– Tämä on tosi mielenkiintoinen aika. Esimerkiksi autoteollisuus on mullistumassa polttomoottoreista luopumisen myötä. Nämä ovat upeita haasteita, jotka pakottavat uudistumaan, Toivanen innostuu.
Maakunta ja koko maailma on suuntana, kun uuden toimitusjohtajan syksyn kalenteri täyttyy kohtaamisista ja tapaamisista:
– Eniten tykkään käydä yrityksissä paikan päällä. Siinä saa olla ihmisten kanssa ja yhdistää toimijoita.
Teksti: Anu Ruusila, Cordial Communications Oy. Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran kauppakamarilehdessä 3/2021.