Pohjois-Karjalan kauppakamari perusti vuonna 1981 ensimmäisenä suomalaisena kauppakamarina kauppakamarin nimeä kantavan vientipalkinnon, jolla kauppakamari halusi kiinnittää julkista huomiota vientikaupan merkitykseen maakunnan koko elinkeinoelämän kehitykselle.
Palkinto oli samalla tarkoitettu kauppakamarin tunnustukseksi menestykselliseen vientitoimintaan johtaneista ponnistuksista ja kannustukseksi viennin alalla tapahtuvan toiminnan jatkuvaan kehittämiseen maakunnan yrityksissä.
Sittemmin, vuoden 2009 sääntömuutoksen myötä, palkinto nimettiin kansainvälistymispalkinnoksi. Palkinto jaetaan vuosittain.
Kansainvälistymispalkinto “Ideapurje” on myönnetty seuraaville yrityksille:
2014
FINELCOMP OY
2015
NANOCOMP OY
2016
KURVISEN YRITTÄJÄPERHE:
Suomen Biathlon Oy ja Eko-Aims Oy
2017
ACA SYSTEMS OY
2018
VALAMIS OY
2019
ARBONAUT OY
2020
FINNEASY OY
2021
NORDIC KOIVU LTD
2022
BINDERHOLZ NORDIC OY
2023
PLASTHILL OY
2024
PROCESS GENIUS OY
Pohjois-Karjalan kauppakamari, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Karelia Ammattikorkeakoulu ja Itä-Suomen yliopisto antavat yritykselle tai yhteisölle vuosittain julkisen tunnustuksen koulutuksen ja osaamisen kehittämisestä ja ylläpidosta.
Pohjois-Karjalan kouluttajayrityspalkinto on tarkoitettu tunnustukseksi toiminnasta, jolla on edistetty ja edistetään Pohjois-Karjalan maakunnan yritysten ja oppilaitosten yhteistyötä. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa yrityksiä kouluttamaan ja kouluttautumaan sekä tuomaan omaa osaamistaan oppilaitoksiin.
Kouluttajayrityspalkinto voidaan antaa Pohjois-Karjalassa toimivalle yritykselle, yrityksen tulosvastuulliselle yksikölle tai yhteisölle, joka on toiminnassaan osallistunut yhteistyöhön oppilaitosten kanssa, ottanut opettajia työelämäjaksoille, tarjonnut opiskelijoille paikkoja työelämäharjoitteluun, halunnut tuoda omaa osaamistaan oppilaitosten opettajuusjaksoille, kouluttanut omaa henkilökuntaansa tai tehnyt muuta yhteistyötä oppilaitosten kanssa Pohjois-Karjalan maakunnan hyväksi.
Pohjois-Karjalan kauppakamarin koulutus- ja työvoimavaliokunta kerää vuosittain ehdotuksia perusteluineen palkinnon saajasta ja tekee saajasta esityksen kauppakamarin hallitukselle, joka päättää palkinnon jakamisesta ja saajasta.
Kouluttajayrityspalkinto on myönnetty seuraaville yrityksille:
2010
POHJOIS-KARJALAN SÄHKÖ OY
2011
OY ARBONAUT LTD
2012
ARCUSYS OY
2013
E. HARTIKAINEN OY
2014
PIIPPO OY
2016
BROMAN GROUP OY
2017
PALKEET
2019
OUTOTEC
TURULA OY
2020
OUTOKUMMUN
METALLI OY
2021
POROKYLÄN
LEIPOMO OY
2022
MEDISIZE OY
2023
ENERKE OY
2024
POLKKA OY
Vuoden Valo on 2015 perustettu, kauppakamarin henkilökunnan antama tunnustus ansiokkaasta osallistumisesta kauppakamarin valiokuntatoimintaan. Palkinnon tarkoituksena on kannustaa valiokuntalaisia aktiiviseen mukanaoloon ja korostaa yksilön merkitystä kauppakamaritoiminnassa.
Vuoden Valo -palkinto on myönnetty seuraaville valiokuntalaisille:
2015
toimitusjohtaja
ARI MONONEN,
Iivari Mononen Oy
2016
vararehtori
PEKKA AUVINEN,
Karelia amk
PETRI MAKKONEN,
Optimi ry
maakunta-
suunnittelija
MAARITA MANNELIN,
Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
TOMI TUOMASJUKKA,
Työluotsi Oy
2017
Hallituksen pj. KEIJO MUTANEN,
KIM Ventures Oy
2018
toimitusjohtaja
PERTTU KOUVALAINEN,
Fabrik Oy
2019
toimitusjohtaja
MIKA JUVONEN,
Biokymppi Oy
2020
toimitusjohtaja
VELI-PEKKA LEPPÄNEN
Nanocomp Oy Ltd
2021
yrittäjä
ANU RUUSILA
Cordial Communications Oy
2022
yrittäjä
TEEMU PURMONEN
Purmonen Advisory
2023
pedagoginen johtaja
JATTA HERRANEN
Riveria Koulutuskuntayhtymä
2024
toimitusjohtaja
JUHA
HALONEN
Kauppayhtiö
Halonen Oy
Digipalkinnon tarkoituksena on nostaa esille hyviä esimerkkejä yrityksistä, jotka hyödyntävät digitalisaation mahdollisuuksia kehittääkseen toimintaansa ja palveluitaan tai ottaakseen harppauksen kohti uutta liiketoimintaa. Digivaliokunta arvioi ehdotusten vaikuttavuutta, edelläkävijyyttä, digiratkaisuista saatua hyötyä ja tekojen esimerkillisyyttä. Vaikuttavuuden skaala voi olla alueellinen, kansallinen tai jopa kansainvälinen.
2022
KIILAX OY
2023
KIVUTON OY
2024
LINNUNMAA LEX OY