Alku-valmennus, 1-osainen

Ajankohta: Maanantai 15.03.2021, klo 12:00 - 16:00
Paikka: Zoom
Osoite: -

Älä jää yksin painimaan koronapeikon kanssa, vaan tule hakemaan ALKU-valmennuksista uutta suuntaa ja virkistäviä ajatuksia yrityksesi kehittämiseen. Me autamme sinua löytämään ne askeleet, joilla nopeutat yrityksesi kehittämistä läpi näiden vaikeiden aikojen.

Valmennuksen sisällöt ovat laajoja, mutta juuri siitä syystä löydämme jokaiselle valmennettavalle uutta ajateltavaa ja työstettävää. Keskitymme erityisesti työnantajakuvan ja näkyvyyden teemoihin, perusasioihin joiden pohjalta on helpompi rakentaa systemaattista toimintatapaa.
 
Pohjois-Karjalan kauppakamarin ALKU-valmennuksissa pureudutaan ainakin näihin seitsemään aiheeseen:
- yrityksen olemassa olon tarkoitus
- toimintaa ohjaavat arvot
- asiakkaiden, työntekijöiden ja markkinoiden ymmärrys
- lupaukset työntekijöille ja asiakkaille
- johtamisen periaatteet
- brändityö
- rohkeus ja kilpailussa erottuminen 

Etävalmennuksessa mukana ollut Markus Juutinen JPM Cyber Service Oy:stä koki valmennuksen hyväksi ja kattavaksi paketiksi.

  • Valmennuksessa käsiteltiin laajasti omalle yritykselle tärkeitä asioita, joiden kehittämiseen sain mukaan konkreettisia työkaluja. Suurimman hyödyn sain nimenomaan yrityksen rekrytointikäytäntöjen ja siihen liittyvien valmiuksien parantamiseen. Suosittelisin valmennukseen osallistumista ehdottomasti muille yrittäjille.


ALKU-valmennuksista saatte mukaanne:
- selkeän näkemyksen seuraavista kehitysaskelista yrityksessänne
- työkirjan, johon koulutuksessa täytätte oivalluksianne ja toimenpiteitä, joilla aiotte kehittää yritystänne
- vinkkejä työnantaja- ja yritysmielikuvan parantamiseen
- ajatuksia ja keskustelua muilta samassa tilanteessa olevilta yrityksiltä

Entäs sitten valmennuksen jälkeen? Me kauppakamarilta otamme teihin yhteyttä valmennuksen jälkeen ja kyselemme miten yrityksen kehittäminen on lähtenyt liikkeelle ja mihin toimiin olette ryhtyneet. Pohjois-Karjalassa on paljon yrityksiä auttavia tahoja ja voimme valmennuksen jälkeen verkottaa teidät jatkamaan kehittämispolkua heidän kanssaan.

Valmennuksen mahdollistaa ESR-rahoitteinen Tee Nyt -hanke, eli tämä mahdollisuus sinulle ja yrityksellenne maksuton!

Valmennukset ovat sisällöltään samat ja järjestetään etävalmennuksina. Aikataulullisesti teillä on kaksi valmennusvaihtoehtoa: ja niistä ensimmäinen on kaksiosainen valmennus, joka toteutetaan 2h + 2h-tyyppisesti. Toinen vaihtoehto on neljä tuntia kestävä ja yhdellä kertaa toteutettava valmennus. Parhaan hyödyn saat, jos osallistut yhdessä organisaatiosi toisen edustajan kanssa valmennukseen.

Valmennus soveltuu työllistämistä suunnitteleville sekä työantaja-yrityksille.


VALMENNUSAIKATAULUT:

Alku-valmennus, 1-osainen: ma 15.3. klo 12:00-16:00, ilmoittaudu sivun alalaidasta.

ALKU-valmennus, 2-osainen: ke 3.3. klo 12:00-14:00 + ke 10.3.12:00-14:00, ilmoittaudu täältä


Valmentajana Niina Sainius Yritysvalmennus LogosGroup. Niina on ollut koko työuransa ajan yrityskehittämisen ytimessä viestinnän ja markkinoinnin näkökulmasta. Kauppakamarilta mukana valmennuksessa on kehittämispäällikkö Suvi Valoharju-Moller.

LISÄTIETOJA:
Suvi Valoharju-Moller suvi.valoharju-moller@kauppakamari.fi 0400149887

Löydetään yhdessä kehittämisen suuntaviivat yrityksellesi, niin pääset sisukkaasti takomaan tulosta kohti parempaa huomista!



x {{ error }}

Täytä alla oleva lomake ja paina lähetä-nappia:

Kiitos, lomake on otettu onnistuneesti vastaan!