Peremmälle Oy: "Pitäkää uteliaisuuden ikkuna auki"

Peremmälle Oy:n Katja Kareinen haastaa näkemään työn ja johtamisen murroksen mahdollisuutena. Samalla hän kannustaa jatkuvaan oppimiseen, sillä se pitää mielen notkeana ja uteliaana.

Kokenut HR-ammattilainen ja työnohjaaja kokee, että työelämän mullistukset vaativat johtajilta ja omistajilta avoimuutta. Hän kannustaa katsomaan asioita eri näkökulmista. Silloin syntyy innovaatioita.

– Näen mahdollisuuksia kaikessa, voivottelu ei vie meitä mihinkään.


Oppimaan oppiminen kantaa pitkälle
Työelämän avaintaito on Kareisen mukaan oppimaan oppiminen. Utelias asenne auttaa pärjäämään niin henkilökohtaisella kuin tiimi- ja organisaatiotasoilla.


– Jos ei haluta oppia, junnataan paikallaan, Kareinen tähdentää. On erilaisia tapoja ratkaista ja tarkastella asioita. Ne eivät ole oikein-väärin -kysymyksiä.


Kun esimerkiksi tiimiin tulee uusi työntekijä, sen dynamiikka muuttuu, ja yhteisö oppii uuden tulijan myötä. Uudet tekemisen tavat solahtavat käyttöön luontevasti.
Kareinen muistuttaa, että koulutussuunnitelma kuuluu lakisääteisiin työyhteisön kehittämisen sisältöihin.


– Kuinka monessa yrityksessä nämä on tunnistettu? Entä asuuko viisaus tästä yrityksen hallituksessa, johtoryhmässä, yksittäisessä työntekijässä, vai muodostuuko se näiden summana?

Erilaisuus tuulettaa asenteita


Ihminen haluaa luonnostaan turvallisia ratkaisuja ja kerää ympärilleen samanhenkisiä. Kuitenkin vastavirtaan kulkeva ajattelu haastaisi meitä.


– Mukavuusalueella pysymällä menetetään valtavan hieno mahdollisuus oppia ja kasvaa. Erilaiset näkökulmat ja ajatusmaailmat rikastuttavat omaa ymmärrystä ja osaamista.

Vallitsevia asenteita kannattaa pohtia. Suhtaudutaanko organisaatiossa vaikkapa eläköityviin valmiiksi tietyllä asenteella.


– Päätetäänkö heidän puolestaan, etteivät kuitenkaan opi nopeasti? Annetaanko heille mahdollisuuksia?


Tunnista kantokyky

​​​​​​​
Hypno- ja taideterapeuttina Kareinen kohtaa usein työssään uupuneita. Käsiteltävänä on iso kimppu asioita, jotka ovat kytköksissä toisiinsa.


– Yhdistäviä tekijöitä ovat työelämän vaatimukset, itsensä johtamisen haasteet sekä se, ettei osata rentoutua. Työ saattaa olla koko ajan läsnä.


Tällöin auttaa, että esimies tuntee työntekijän. Siihen tarvitaan aitoa kuuntelemisen taitoa, kykyä tunnistaa työntekijän kantokyky.


– Haastavassa elämäntilanteessa energia menee perustyöhön. Juuri silloin ei ole opiskelun tai työkierron aika, Kareinen muistuttaa.

Artikkeli on julkaistu kauppakamarilehdessä 4/2023.

Lue artikkeli kokonaisuudessaan uusimmasta lehdestämme: Kauppakamarilehti 4/2023 | Pohjois-Karjalan kauppakamari (pohjoiskarjalankauppakamari.fi)