Piispa Jari Jolkkonen: Pohjois-Karjala on "tärkeilyvappaa vyöhyke"
Haastattelija: Anu Ruusila, Cordial Communicatons Oy
Kuva: Kuopion ev.lut seurakunnat, Tuija Hyttinen
Piispa Jari Jolkkonen: Pohjois-Karjala on "tärkeilyvapaa vyöhyke"
Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen kertoo muistojaan vireästä kotimaakunnastaan ja ottaa kantaa vastuullisen yritystoiminnan puolesta. Pesäpallojoukkueen menestys saa entisen laji-ihmisen hurmaantumaan: yhteen hiileen puhaltaminen on näyttänyt voimansa.
1. Vietitte lapsuutenne Pohjois-Karjalan Ilomantsissa. Kuinka karjalainen yhteisöllisyys ilmeni silloin ja millaista se on nyt?
– Kun muutin Helsinkiin opiskelemaan 1989, havaitsin, että pääkaupunkiseudulla esiintyi yhä outoja käsityksiä Itä-Suomesta. Jotkut tuntuivat kuvittelevan, että siellä korvessa ne syövät heinää ja juovat viinaa päreen valossa tuohivirsut jalassa. On totta, että Ilomantsin kylän keskellä on suo. Silti minulla läikähtää lämpimästi sydämessä, kun ajattelen kotiseutua. Yhteisöllisyys oli vahvaa. Ja kulttuuri oli minusta omalla tavallaan korkeatasoista. Tekemistä riitti, urheilua, musiikkia, partiota, taiteita, metsästystä ja niin edelleen. Metsä oli meidän linnanmäkemme. Olen kiitollinen juuristani.
– Minulle Itä-Suomi on koti ja kohtalo. Täällä ovat parasta esimerkiksi ihmiset, iloisuus, neljä vuodenaikaa ja omaperäinen kulttuuri. Olemme ”tärkeilyvappaa vyöhyke”. Mutta totta on myös se, että täällä ongelmat ovat suurimmat, kun puhutaan esimerkiksi syrjäytymisestä, työttömyydestä ja sairastamisesta. Olen pitänyt nyt 42 piispantarkastusta ja huoli on kasvanut: joka paikassa kamppaillaan poismuuton takia. Tälle pitää tehdä jotakin yhdessä ja valtakunnallisesti. Alueellisen tasa-arvon pitäisi olla kaikkien puolueiden yhteinen tavoite, kuten Ruotsissa ja Norjassa on.
Mihin toivoisin muutosta? Rehellisesti sanottuna viina on meille ongelma. Se aiheuttaa paljon inhimillistä kärsimystä. Absolutisti ei tarvitse olla, mutta toivoisin kulttuurin muutosta kohtuullisempien juomatapojen suuntaan.
Toinen ongelma on kateus. Naapureiden kesken, yritysten välillä ja niin edelleen. Siitä ei ole mitään hyötyä. Siitä on pelkkää haittaa. Meidän pitäisi oppia iloitsemaan paremmin toisen onnesta ja menestyksestä.
Kolmas huoleni koskee perhe-elämää. Avioliitto saattaa olla lähes mahdoton elämänmuoto, yksineläminen olla ehkä vieläkin vaikeampaa. Ihmisen onni ja hyvinvointi lähtee kestävistä ja pysyvistä perhesiteistä. Miten voisimme vahvistaa uskollisuuden, rakkauden, kärsivällisyyden ja anteeksiannon lahjoja perheissä lankeamatta tympeään moralismiin?
3. Millaisena hyvinvoinnin rakentajana näette liike-elämän?
– Yritykset ovat yhteiskunnan veturi. Sieltä tulee leipä ja tuotto. Ilman niitä Itä-Suomi kuihtuu, se on ihan selvä. Sitten on poliisi, kunta, kirkko, sairaala ja muut instituutiot, joiden tehtävä on ylläpitää ja suojella.
4. Menestyvissä yrityksissä vastuullisuus on usein strategisessa keskiössä. Vastuullisuuteen kuuluu ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys. Mihin erityisesti haluaisitte yrityksiä kannustaa?
– Ymmärrän, että yrityksen vastuullisuuteen kuuluu tuottaa voittoa, muutenhan se menee nurin. Mutta samoin käy ennen pitkää myös, ellei huolehdita työntekijöistä ja ympäristöstä. Kommunismi ja vallankumouskin syntyivät epäreiluuden kokemuksesta. Ammattitaitoiset ja sitoutuneet työntekijät ovat yrityksen tärkein resurssi, siksi työilmapiiriin kannattaa jatkuvasti panostaa.
Nykyisin ihmiset ovat hyvin tietoisia ympäristöongelmista, siksi ympäristövastuusta on tullut kilpailuetu. Kääntäen, jos yritys tuhrii ympäristöä, maine menee ja asiakkaat karkaavat.
5. Yrityksen johtaminen on kokonaisvaltaista työtä, jossa johtaja / yrittäjä voi ajoittain olla hyvin yksin, etenkin vaikeina hetkinä. Mitä sanoisitte tällaisessa tilanteessa oleville?
– Johtajaan kohdistetaan aina ristiriitaisia ja kohtuuttomia odotuksia. Välillä sitä tuntee myös jäävänsä yksin. Näitä ristejä ja ”luontoisetuja” johtaja joutuu kantamaan aina ja kaikkialla. Minusta on tärkeää puhua rauhan ja tyvenen aikana siitä, miten meidän yrityksessä toimitaan, jos joudutaan talous- tai mainekriisiin. Työntekijöille on tärkeää viestiä avoimesti ja rehellisesti sekä hyvinä että pahoina päivinä. Se vahvistaa luottamusta.
– Kirkon tuhoutuminen on koskettanut kaikkia suomalaisia, ja aivan erityisesti kiihtelysvaaralaisia. Vaikka kyse oli tuhopoltosta, olen havainnut, että kostolle ja katkeruudelle ei ole annettu sijaa. Pikemminkin suru on yhdistänyt Kiihtelysvaaran asukkaat. Olen iloinen, että myös Pohjois-Karjalan yrittäjät ovat antaneet tukea uuden kirkon rakentamiselle. Viimeksi sovimme Ouneva Oy:n kanssa tangokuningatar Saija Tuupasen tukikonsertin järjestämisestä jouluna Tuupovaarassa. Tuho ei voi saada viimeistä sanaa. Tuhkasta nousee uusi kirkko, se on varma!
– Olen ollut siitä aika hurmoksessa. Se on hyvä esimerkki yhteistyön voimasta: valmennusjohto, sponsoreina toimivat yritykset, talkooväki ja juniorit puhaltavat yhteen hiileen. Vain siten päästään huipulle. Muille piispoille oli pakko kuittailla, että pesisfinaali oli sitten Kuopion hiippakunnan sisäinen, kun Sotkamo sai hopeaa. Osaaottavia terveisiä haluan nyt lähettää erityisesti Lapuan hiippakuntaan.
– Yritysten varassa on koko Itä-Suomen tulevaisuus. Ei yksin, mutta suurelta osin. Auttakaa luomaan Pohjois-Karjalaan tervettä, vastuullista ja menestyvää yrityskulttuuria.