Puteli Oy: ”Luottamusta kannattaa rakentaa sinikkäästi”



TOIMIVAT KUMPPANUUDET RATKAISEVAT TUONNISSA JA OSTAMISESSA

Syksy on säilöjän kulta-aikaa. Se tarkoittaa vipinää myös liperiläisessä Puteli Oy:ssä.

– Sesonki alkaa keväällä, kun luonto herää ja mehiläiset aloittavat työnsä. Hunajan tuottajat ovat silloin liikkeellä. Kausi päättyy marraskuun lopussa, kun joulumyyntiin menevien lasipurkeille ja glögipulloille on kysyntää, kertoo yrittäjä Risto Ravattinen.


Ravattisen yritys on lasipakkausten tukku- ja vähittäiskauppa, joka myy Italiassa, Saksassa ja Englannissa valmistettuja lasisia purkkeja ja pulloja. Yhteistyö valmistajien kanssa on vakaalla pohjalla ja useimmat Ravattinen on tavannutkin. Koronan vaikutukset ulottuivat myös Putelin liiketoimintaan.

– Tapahtumissa ja messuilla kauppaa tekevät asiakkaat katosivat, samoin lentoasemilla myytävien tuotteiden kysyntä pysähtyi. Tilannetta tasapainotti kauppaketjujen vilkas myynti, kertoo Ravattinen. Ravattisen mukaan laaja asiakaskunta on ollut valtti epätavallisissa olosuhteissa. Putelin tuotteita ostavat niin yksittäiset asiakkaat kuin suuret marjajalosteiden valmistajat.

OPPIA KANSAINVÄLISESTÄ OSTAMISESTA

Risto Ravattinen siirtyi yrittäjäksi kolme vuotta sitten kaivatessaan uralleen uusia haasteita. Hän kertoo oppineensa paljon tuonnista ja ylipäätään ostamisesta.

– Pienellä yhtiöllä saattaa olla Mopen osa neuvottelutilanteessa. Suomi on pieni markkina, joten kannattaa löytää samanhenkisiä yhteistyökumppaneita ulkomailta. Itse tilaan tuotteet tanskalaisen kumppanin kanssa, näin saamme edullisemman hinnan.

Yrittäjä kannustaa myös sinnikkyyteen. Luottamusta kumppanien kanssa rakennetaan vähitellen.

– Ja opettele, mikä on villakoiran ydinkannattavuuden kannalta. Putelin kohdalla se on ostaminen ja logistiikka.

​​​​​​​Nykyisin noin puolen miljoonan liikevaihtoa tekevä yhtiö on lunastanut odotukset hyvin. Esimerkiksi hunajapurkkeja ostetaan kymmeniä tuhansia vuodessa.

– Tässä yrityksessä oli piilevää potentiaalia. Se oli toiminut yli 20 vuotta, ja vanhimmat asiakkaat olivat olleet mukana alusta asti.

Risto Ravattisen vinkit ostamiseen:

  1. Kasvata neuvotteluvoimaa tekemällä yhteistyötäsamanhenkisten kumppaneiden kanssa.
  1. Rakenna luottamusta hiljalleen. Käytä aikaatutustumiseen ja yhteisten toimintatapojenmuodostamiseen.
  1. Opettele, mikä on villakoiran ydin oman liiketoi-mintasi kannattavuuden kannalta.
  1. Varaudu siihen, että uudelta myyjältä ostaminenvoi viedä paljon aikaa.
  1. Opettele eri kulttuurien tapoja toimia,ja varaudu erilaiseen kaupantekoon


Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran kauppakamarilehdessä 3/2020. Juttu Anu Ruusila, Cordial Communication Oy