Kasvuvoimaa Niiralasta



Poliittinen jännite sai lannoitevalmistaja Cemagron tuomaan tuotantoaan Tallinnasta Tohmajärvelle


Niiralan raja-asemasta tuli tärkeä linkki myös kotimaisen ruokatuotannon ketjussa, kun lannoitevalmistaja Cemagro Oy:n tuotantolaitos aloitti vuodenvaihteessa toimintansa.

Lohjalainen Cemagro valmisti aiemmin Suomeen vietävät lannoitteensa Virossa Venäjältä tuoduista raaka-aineista.

– Venäjä-pakotteet ja Viron ja Venäjän välinen poliittinen jännite saivat meidät pohtimaan tuotannon tuomista Suomeen. Meillä ei missään vaiheessa tullut mitään ratkaisevia rajoitteita raaka-aineiden virtaan, mutta joillain lannoitevalmistajilla oli vaikeuksia, toimitusjohtaja Juhani Muhonen sanoo.

Yhtiö kartoitti itärajan vapaita toimitiloja ja päätyi Tohmajärvelle. Vajaakäytössä olleista Nurminen Logisticsin entisistä terminaaleista tehtiin kaupat toukokuussa 2019.

TYÖTÄ TOHMAJÄRVELLE

Investointi on arvoltaan 2,5–3 miljoonaa euroa. Suunnitelmat toisen säkityslinjan rakentamisesta ovat olemassa, mutta uusi investointi on toistaiseksi lykätty tulevaisuuteen.

– Pääsemme jo nykyisellä kapasiteetilla hieman arvioitua korkeampaan tuotantoon. Kapasiteetin mahdollisesta nostamisesta tehdään päätöksiä myöhemmin, Muhonen sanoo.

Tuotantoa Tohmajärvellä hoitaa alihankkija, kouvolalainen Aurora Rail. Toiminta tulee työllistämään suoraan 12–13 työntekijää.

KILPAILUA LANNOITEALALLE

Cemagro on ainoa täysin suomalaisomistuksessa oleva lannoitevalmistaja. Lohjalainen Muhosen yrittäjäperhe perusti yhtiönperheen isän, Jukka Muhosen, liikekumppanien kanssa vuonna 2008.

Cemagro on tuonut lannoitemarkkinoille kipeästi kaivattua kilpailua. Kemira Growhow hallitsi markkinoita 2000-luvun alussa enimmillään jopa 95 prosentin markkinaosuudella.
Kun Suomen valtio myi osuutensa yhtiönosakkeista norjalaiselle Yaralle vuonna 2007, nosti Yara Suomeksi muuttunut yhtiö hintoja viljelijöiden mukaan kiskuritasolle.

KOTIMAISUUS EDELLÄ

Tällä hetkellä Yara on edelleen ykkönen 60–70 prosentin osuudella. Cemagro ja salolainen Belor Agro ovat seuraavina noin12–15 prosentin osuuksilla.

Muhosen mukaan suomalaisomistus on myyntivaltti, jota halutaan jatkossa pitää enemmän esillä.
​​​​​​​
– Varsinkin tämän Tohmajärvi-investoinnin myötä se on luonut meistä varsin positiivisen kuvan suomalaisten maanviljelijöiden keskuuteen.


Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran kauppakamarilehdessä 4/2020. Juttu Ilkka Ritvanen, Cordial Communication Oy.