Metsä on monen leipäpuu
Keslan pitkäaikainen yhteistyökumppani ja pitkän linja yrittäjä Jouni Porokka kehitti aikoinaan lausahduksen ”Metsä on monen leipäpuu”. Tämä on osuva kiteytys metsän, metsäteollisuuden sekä metsäraaka-aineen jalostusketjuun liittyvien palvelu- ja teknologiayritysten merkityksestä koko Suomelle ja etenkin Pohjois-Karjalalle. Maakuntamme on metsämaakunta ja myös metsään liittyvän tiedon ja taidon kansainvälisesti merkittävä osaamiskeskus tutkimuksen, metsädigitalisaation ja perinteisemmän metsäteknologisen koneenrakennuksen saroilla. Metsään liittyvät arvoketjut synnyttävät tekemistä ja tuloja merkittävälle määrälle maakuntamme työväestöä – ja verotuksen kautta rahoitettujen julkisten palvelujen käyttäjinä olemme kaikki osallisina pohjoiskarjalaisten metsien luomista tulovirroista.
Leipäpuumme tarjoilee taloudellisen hyvinvoinnin lisäksi henkistä hyvää. Pohjois-Karjalan luonto ja sen tarjoamat harrastusmahdollisuudet metsissä sitovat monet pohjoiskarjalaiset vahvasti maakuntaamme, niin vahvasti, että täältä ei hevin lähdetä pois tai – kuten itselleni kävi – tänne palataan takaisin muualta muutaman vuoden poissaolon jälkeen. Suhde luontoon on niin väkevä, että sitä voi joiltain osin luonnehtia jopa pyhäksi: Keslankin Ilomantsin tehdas hiljenee selvästi muutamaksi päiväksi karhun metsästyksen käynnistyttyä.
Vietimme vaimoni ja tyttäreni kanssa viime perjantain ja lauantain välisen yön Ukko-Kolin huipulla ihailemassa kansallismaisemaamme, valokuvaamassa auringon laskua ja sen nousua. Kerrassaan hienon luontokokemuksen yhteydessä, auringon laskiessa ja kesäyön hämärän hiipiessä vienon tuulen kera pohdiskelin viime aikoina kuumanakin käytyä keskustelua EU:n metsästrategialuonnoksesta. Suurimmat kiistat näyttävät liittyvän suotuisan hakkutason määrittelyyn, metsien suojeluun sekä EU:n rooliin metsäasioiden päätöksenteossa. Metsien hyvä hoito Suomessa on kasvattanut hakkuupotentiaaliamme vuosikaudet. Suojelussa olemme EU:n mahtivaltio - Euroopan tiukasti suojellusta metsäalastahan yli puolet löytyy Suomesta ja käsittää merkittäviä alueita myös Pohjois-Karjalasta.
Strategiasta on nostettu keskusteluun myös mahdollinen avohakkuiden rajoittaminen. Jatkuva kasvatus on menetelmä, joka varmasti on oikea tapa oikeassa paikassa. Joka tapauksessa metsä uudistuu aukkojen kautta, joko ihmisen tai ennemmin tai myöhemmin luontoäidin toimesta. Jälkimmäinen tosin voi muuttaa metsän puuston hiilidioksidin lähteeksi, kuten on käynyt Keski-Euroopassa myrskytuhoja seuranneiden kirjanpainajatuhojen seurauksena. Pystyyn kuollut jatkuvan kasvatuksen tulos metsänä ei mieltä lämmitä vaan korkeintaan takkaa – ja ilmastoa.
Leipäpuumme ja siihen liittyvät metsäpolitiikka sekä -päätöksenteko eivät saa päätyä Brysselin kirjanpainajille vaan kontrolli on pidettävä tiukasti omissa kansallisissa käsissämme. Osaamisesta tämä ei ole kiinni – suomalainen metsäosaaminen on maailman huippuluokkaa ja tunnemme omat olosuhteemme parhaiten.
Simo Saastamoinen
Kirjoittaja on pohjoiskarjalaisen metsäteknologiayrityksen Kesla Oyj:n toimitusjohtaja, erähenkinen puuhapalstan omistaja ja Pohjois-Karjalan Kauppakamarin hallituksen jäsen
Kolumni on julkaistu ensimmäisen kerran Sanomalehti Karjalaisessa 13.7.2021.