Reilut 50 toimijaa hakee uusia kumppaneita Pohjois-Karjalan teollisuustreffeiltä


Pohjois-Karjalan teollisuusyritykset, teollisuudelle palveluja tarjoavat yritykset sekä tutkimus- ja kehittämistoimijat kokoontuvat teollisuustreffeille torstaina 16.9.2021. Mukaan on ilmoittautunut yli 50 osallistujaa.

Maakuntaliiton ja Kauppakamarin yhteistyössä järjestämässä tilaisuudessa osallistujille tarjotaan mahdollisuus tavata uusia yrityskumppaneita, löytää keinoja pärjätä kilpailussa sekä saada tukea kasvuun ja kansainvälistymiseen.

- Teollisuustreffit järjestetään nyt toista kertaa. Tämä on vuoden paras mahdollisuus yrityksille kohdata treffeillä niin toisia alan yrityksiä kuin teollisuutta palvelevia kumppaneita, Pohjois-Karjalan maakuntaliiton elinkeino- ja innovaatioasiantuntija Maarit Siitonen valaisee tapahtuman ideaa.

Tilaisuuden alussa kuullaan yritysten puheenvuorot aiheesta "Kumppanin merkitys tiedolla johtamisessa ja hankkeissa". Ne pitävät tietohallintojohtaja Sami Tuupanen Broman Group Oy:stä ja toimitusjohtaja Kari Natunen Productivity Leap Oy:stä. Luvassa on myös koulutusorganisaatioiden ja TE-toimiston tietoiskuja. Paikalla on yritysrahoituksen neuvontapiste ja osallistujat voivat varata ajan hallitusklinikalle.

- Mukana on kattavasti toimijoita eri toimialoilta, joten luvassa on arvokkaita vinkkejä ja neuvoja jokaiselle tapahtumaan osallistujalle. Jokaisella on mahdollisuus etsiä kontakteja ja löytää kumppaneita, Pohjois-Karjalan kauppakamarin toimitusjohtaja Matti Vuojärvi kertoo.

Yritysten puheenvuorojen lisäksi järjestetään treffiosuus, jossa kukin osallistuja pääsee itse vaikuttamaan omaan ohjelmaansa ja valitsemaan mielenkiintoisimmat treffikumppanit.

Tilaisuuden ohjelmaan voi tutustua verkkosivuilla: https://businessmaker.fi/teollisuustreffit/index.php/fi/

Lisätiedot:

Maarit Siitonen, Pohjois-Karjalan maakuntaliitto, 0400 668 149,
​​​​​​​maarit.siitonen@pohjois-karjala.fi
Matti Vuojärvi, Pohjois-Karjalan kauppakamari, 0500 170 600, matti.vuojarvi@kauppakamari.fi